sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Facebook

Wikipedian mukaan Facebook on internetissä toimiva yhteisöpalvelu, jonka liikeideana on myydä mainostajille mahdollisuutta lähettää täsmämarkkinointia omalle kohderyhmälleen. Facebookin käyttäjät luovat itselleen käyttäjäprofiilin, pitävät yhteyttä ystäviinsä ja voivat verkostoitua erilaisiin yhteisöihin.

Facebook on helppokäyttöinen ja sen toimintoja päivitetään melko usein. Kuvien ja videoiden jakaminen on helppoa. Facebookin kautta voi nopeasti levittää sanomaa, kun päivitysten lukijoiden on yhtä nappia painamalla helppo jakaa viestejä eteenpäin haluamilleen kohderyhmille. Some-kanavista Facebook on itselleni tutuin, joten siitä syystä valitsin sen tarkasteltavakseni tähän tehtävään.

Yritykset ovat mielestäni kovastikin aktivoituneet Facebookin käyttäjinä. Mainosten lisäksi yritykset koittavat parantaa ýrityskuvaansa julkaisemalla videoita toimistaan ja tuotteistaan. Lisäksi Facebookia on ryhdytty käyttämään enemmän myös rekrytointikanavana. Facebook varmasti rekrytointikanavana toimiikin laajemmin kuin esimerkiksi LinkedIn, joka on suunnattu enemmänkin asiantuntija- ja esimiestehtävissä toimiville. En tiedä, minkä verran esimerkiksi terveydenhoidon ala käyttää LinkedIniä. Rinnekotikin etsii tästä syystä uusia työntekijöitä Facebookin kautta.

Rinnekoti rekrytoi

Näin vaalien aikana olen kiinnittänyt huomiota siihen, että myös ehdokkaat ovat mielestäni aikaisempaa aktiivisempia Facebookissa. Ehdokkaita on ollut helppo tavoitella tätä kautta ja olen onnistunut saamaan aikaiseksi keskusteluja heidän kanssaan nimenomaan Facebookissa.

Valitettavasti en kirjastosta saanut erästä Katleena Kortesuon kirjaa, josta olisin halunnut ottaa ajatuksia tätä tehtävää varten. Luin kirjan opinnäytetyötä varten yli puoli vuotta sitten, enkä kovin hyvin muista sitä. Mutta mieleeni jäi kuitenkin se, että Kortesuo kannustaa yrityksiä käyttämään reippaasti some-kanavia. Ja, että hän ehdottaa yrityksille myös sisäisten facebookien rakentamista korvaamaan perinteiset intranetit. Mielestäni se on erittäin hyvä idea ja varmasti lisäisi työyhteisön vuorovaikutteisuutta ja me-henkeä.

Facebook on loistava kanava erilaisten yhdistysten ja kampanjoiden käyttöön. Jouni omassa blogissaan puhuikin somessa toteutetusta hyväntekeväisyyskampanjasta "Jouluateria kodittomille".
Itse olen osallistunut lähiaikoina kahteen Facebookissa toteutettuun kampanjaan. Villasukat veteraaneille osana Suomi 100 -juhlavuotta ja Villasukat kaikille tänä juhlavuonna syntyville vauvoille.

Villasukat veteraaneille kampanjan äiti ja aloittaja on Jaana Willman. Hän kehitti sukkamallin, kokosi Facebookia päivittävän ryhmän ja lopulta koordinoi sukkien jakamisen koko Suomen alueella. Ryhmän tavoite oli neuloa 18.000 paria villasukkia ja ryhmäläisille annettiin aikaa 6.12.2017 saakka. Sukkia valmistui 23.000 paria ja ne olivat valmiina helmikuussa!!!! Tämä, jos mikä, oli some-voimaa parhaimmmillaan.

Villasukkaryhmässä oli n. 8000 jäsentä. Osa jäsenistä oli neulojia, osa lankojen lahjoittajia (mukana myös yrityksiä), osa taas sellaisia henkilöitä, jotka veivät tietoa ryhmästä eteenpäin niille henkilöille, jotka eivät ole Facessa. Paitsi että ryhmäläiset päivittivät sukkamääriään Facebookissa, heille syntyi hieno yhteishenki ja ryhmässä vaihdettiin muitakin kuulumisia. Virtuaalitapaamisten lisäksi ryhmäläiset kokoontuivat yhteen neulomaan erilaisissa tapaamisissa ympäri Suomea. Siis tämä oli aivan mahtava projekti ja loistava esimerkki yhteisöllisyyden lisäämisestä. Facebookia on paljon käytettykin erilaisissa hyväntekeväisyyskampanjoissa, koska sillä on helppo tavoittaa suuret määrät lukijoita ja mahdollisia osallistujia. Hienoa!





1 kommentti:

  1. Tämä kamppanjanäkökulma on tosi hyvä. Vaikka somea paljon moititaankin, siitä on apua moneen.

    VastaaPoista